Kastemalja on kasteen paikka. Varhaisina aikoina vain aikuiset kastettiin; heidät upotettiin kokonaan kasteveteen, esimerkiksi joen tai järven rannalla. Nykyisin kastetaan pääsääntöisesti lapsia. Pappi valelee lapsen pään kolme kertaa lausuen samalla lapsen nimen ja kastekaavan, esimerkiksi ”Juhani, minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.” Näin lapsi otetaan kirkkoon ja hän kuuluu Jeesukselle. Myös vanhempi ihminen voi saada kasteen. Kaste on sakramentti.