2. Jeesus ottaa ristin hartioilleen

RISTI

Kumaramme ja ylistämme sinua, herramme Jeesus Kristus,
Koska pyhän ristisi kautta olet lunastanut maailman.

Risti, jonka sotilaat panevat Jeesuksen hartioille, on raskas ja pelottava. Se on ihmisten syntien tekemä risti, mutta Jeesus ottaa sen vastaan Jumalan kädestä. „Ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä“, hän rukoilee. Isä antaa hänen kantaa syntien taakakaa. Risti on myös pelastuksen väline. Se avaa tien uuteen elämään ja taivaaseen.

Risti pelotti sinua, Jeesus mutta sinä et paennut sitä etkä luovuttanut sitä hartioiltasi. Kehotit opetuslapsiasikin ottamaan ristinsä ja seuraamaan sinua.

Me kaikki olemme saaneet oman ristimme, jokainen erilaisen, kukin oman mittamme mukaisen. Opeta meitä vastaanottamaan kärsimyksemme ja ristimme ja anna niiden tulla siunaukseksi ja autuuden välineiksi itsellemme ja muille. Tule kantamaan ristiämme meidän kanssamme.

Armahda minua, Herra, armahda meitä kaikkia,
ole meille laupias pyhän nimesi tähden.